Kosketuksen kautta voimme välittää tunteita, lievittää emotionaalista ja fyysistä kipua sekä stressiä, vahvistaa immuunijärjestelmää, turvallisuudentunnetta ja pidentää jopa elinikää. Elämä tuntuu paljon mielekkäämmältä ja merkityksellisemmältä, kun saamme rakastavaa ja välittävää kosketusta. Inhimillisen kosketuksen voidaan sanoa olevan aivan yhtä tärkeää kuin vaikkapa syöminen tai hengittäminen.
Koskettamisen fysiologinen ja biologinen vaikutus on hyvin kokonaisvaltainen. Aivojen palkitsemisjärjestelmä tuottaa erilaisia hormoneja, kuten oksitosiinia (läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne, hellyyshormoni) ja endorfiinia (mielihyvähormoni), siksi esimerkiksi halaaminen voi lohduttaa enemmän kuin sanat. Voimme kosketella itse itseämme, mutta se ei kuitenkaan korvaa täysin kosketetuksi tulemista.
Kosketetuksi tulemisen tarve ja siihen liittyvät haasteet
Jos lapsuudessamme olemme pitkälti jääneet vaille rakkaudellista, hyväksyvää kosketusta, voi olla haasteellista vastaanottaa sitä myöhemmin aikuisiällä. Kosketus voi tuntua pelottavalta ja epämiellyttävältä, jos on kokenut vaikkapa fyysistä väkivaltaa tai ei vain ole tottunut siihen. Emme kuitenkaan voi sivuuttaa faktaa siitä, että ihminen on laumaeläin; me tarvitsemme kosketusta ja läheisyyttä, joka viestii meille hyväksynnästä, turvallisuudesta ja rakkaudesta.
Ihminen, joka ei juurikaan ole tullut kosketetuksi, ei välttämättä osaa kaivata sitä. Silti hänellä voi olla tunne, että "jotain puuttuu" tai olo on "tyhjä". Hän voi tiedostamattaan kompensoida kosketetuksi tulemisen tarvetta esimerkiksi shoppailemalla, syömisellä, uppoutumalla töihin/uran luomiseen tai päihteiden käytöllä.
Tarve voi myös olla tiedostettu, mutta haasteena voi olla mm. häpeän ja nolouden tunteet. Taustalla saattaa olla esimerkiksi uskomus siitä, että kosketuksen tarve kuuluu vain läheisriippuvaisille ja epätoivoisille ihmisille, tai että koskettaminen tulkitaan seksuaaliseksi lähestymisyritykseksi. Perheissä, ihmissuhteissa, yhteisöissä ja kulttuureissa vallitsee luonnollisesti erilaiset käsitykset koskettamisesta ja kosketetuksi tulemisesta. Omaksumme nämä mallit hyvin varhaisessa vaiheessa itsellemme ja toteutamme niitä yleensä tiedostamattamme niin hyvässä kuin pahassa.
Kosketus ja läheisyys ovat perustarpeitamme
Sinä saat kokea kaipaavasi läheisyyttä, toisen ihmisen tuomaa lämpöä ja kosketusta. On myös eri asia saada kosketusta esimerkiksi lapsiltaan, jolloin ymmärrettävästi aikuinen saa kaivata aikuisen ihmisen kosketusta ja mahdollisuutta toteuttaa aikuisten välistä intiimimpää kanssakäymistä. Koskettamisen ei tarvitse kuulua ainoastaan parisuhteisiin ja perheisiin, vaan sen voi sisällyttää myös muihin elämän osa-alueisiin niin, että se ei ole sopimatonta tai outoa.
Muutamia kysymyksiä pohdittavaksi itsekseen / kumppanin kanssa:
Miten suhtaudut fyysiseen kosketukseen, kosketettavana olemiseen tai muiden koskettamiseen?
Millaisia uskomuksia sinulla on koskettamiseen liittyen?
Millainen "kosketuskulttuuri" perheessäsi / ihmissuhteissa / yhteisössä / kulttuurissanne on ollut?
Koetko saavasi tarpeeksi hyväksyvää, rakkaudellista kosketusta?
Onko sinulle luontevaa pyytää ja vastaanottaa kosketusta / läheisyyttä? Jos ei, millaiset syyt voivat olla taustalla?
Tunnistatko omat rajasi kosketetuksi tulemiseen ja kunnioitatko myös toisten rajoja?
Millaiset ovat sinun tarpeesi kosketuksen ja läheisyyden määrään sekä laatuun liittyen?
Kosketusta voi hakea erilaisten kehollisten hoitojen ja hierontojen kautta. Neo-tantrahieronta ja intiimiysvalmennus ovat erinomainen mahdollisuus saada intiimimpää kosketusta ja läheisyyttä.
ความคิดเห็น